Aamulla lähes 12h unien jälkeen Oula nousi ylös aivan väsyneenä ja kiukkuisena. Aamupuuro kyllä helpotti pahaa tuulta joksikin aikaa, eli ilmeisesti pojalla oli myös  nälkä. Eilen hän olikin liian väsynyt syömään kunnolla iltapalaa. Eli meidän unirytmeissä on kyllä vielä säätämistä.

Ensimmäinen yritys mennä päiväunille ei onnistunut, vaikka sängylle menimme Oulan pyynnöstä. Lopulta kymmenen aikaan sain molemmat pojat mammalle yhtäaikaa ja uni tuli isomman silmiin kohtuullisen helposti. Ja lopulta pienemmänkin, ja sitten nukuin jo minäkin. Ihanat unet. Vaikka olisi minun tehnyt mieli lähteä sille autonukutusajelullekin. Mutta hyvä näin. Ajellahan voi muutenkin.

Mietin tuossa, pitäsikö päiväunille menoonkin ottaa rutiinit mukaan. Joko samat kuin iltaunille, taikka sitten eritavalla sovelletut. Viitsisikö sitä lasta kiusata hampaanpesulla täsäki vaiheesa päivää? Toinen parantamisen vara nukuttamisessa on kyllä minun oma pitkäjänteisyyteni. Hermoilen liian pian, etteikö nämä nuku, eikä siinä kyllä voi pojatkaan sitten rennosti nukahtaa.

Rutiinien tärkeyteen olen alkanut uskomaan entistä enempi, mutta usko tiettyyn nukkumaanmenoaikaan alkaa horjumaa. Mutta tuskin se pahaksi on, eli pidetään nyt suunnitelma tälläisena kuin se on. Elokuun toiseen viikkoon asti ainakin, sitten minulla on iltamenoja viikon ajan. Mitähän se mahtaa tehdäkään poikien unille?