Vauvasta taaperoksi!

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Synnäri

 

Parina yönä jo supisteli aika tujakasti, mutta kaiki supistukset häipyivät kummasti aina, kun nousin ylös. Omituista, eikös sen pitänyt olla toisin päin? Illalla soitin siskolle, että menee ajoissa nukkumaan, jos sattuu tulemaan yöllä lähtö. Siis ihan vain lapsen likaksi hänellä.

 

Aamuyöstä supisteli ihan tujakasti ja säännöllisestikin. Kellotin kestoksi kuitenkin alle minuutin. Ja kun nousin ylös, supistelu loppui. Sama tapahtu toisenkin kerran, neljältä. Ajattelinkin, että nousenpas ylös, niin ei siskon tarvitse yötämyöten ajaa meille.

 

Ja sama juttu vielä seitsemältä. Ja yhdelsältä, kun nousimme ylös. Ircissä kaverit patistivat minut takaisin sänkyyn supistelemaan. Soitin kuitenkin siskolle, että tänään pitä tulla, ei ihan vielä silti. Kysyi ehtiikö Ja kun Oulakin oli nukkumavalmis jo 11 aikaan, menin taas sänkyyn. Ja ennen makuulle asti pääsyä ne alkoivat. Ja eivät enää hävinneet. Olivatpa aika säännöllisiäkin, kestivät tosin vain noin 45 s.

 

Seuraavan kerran, kun nousin ylös, eivät enää loppunettkaan, vaan jatkuivat ihan samaan tapaan. Olivat aika kivuliaitakin mokomat. Käveleskelin ympäriinsä, huokailin ja puistelin päätä. Oula käveli ympärikeittiötä samalla tavalla.

 

Välillä istuin pallolla ja söin synnytyskassiin evääksi ostettuja jukurttimustaherukoita. Jossakin välissä leikkasin Oulan hiukset. Sitte otin puhelin ja aloin soittamaan siskolle, että nyt olisi jo aika lähteä ajelemaan. Mutta samalla hän jo soittikin, että lähti tulemaan. Auto oli siis katsastettu.

 

Jossaivaiheessa laitoin sähköpostia kavereille, että olen menossa, kunhan lapsenvahti saapuu. Soitin myös miehelle ja menin Oulan kanssa suihkuun. Jonkin ajan päästä mies tuli ja kaveri soitti, pitäisikö hänen tulla Oulan kaveriksi, mutta sanoin, että kyllä se sisko jo pian on täällä. Miehen lähetin vielä ostamaan ruokaa, että on jotakin syömistä Oulalla ja tätilleen.

 

Olin ihan, ettei mitään kiirettä sairaalaan, kun sisko oli jo tullut. Kunnes supisti kerran, ja ilmoitin, että nyt mennään.

 

Automatkalla taisi supistaa vain 2 tai 3 kertaa. Eli aika harvassa olivat edelleen. Sairaalassa huomasimme jättäneemme neuvolakortin kotiin, joten mies lähti hakemaan sitä. Sillä aikaa tutkittiin, että olen 4cm auki. Sain peräruiskeen ja sain sen jälkeen mennä suoraan saliin.

 

Sain sitten kätilöksi näyttötyötä tekevän opiskelijan, ja tietenkin hänen valvojansa. Ja vielä lisäksi lääkäriopiskelijan. Eli sakkia riitti. Onneksi varsinainen kätilö oli taitava käyttämään vyöhyketerapiaa kivun lievityksessä. Uskomatonta miten kipu häipyi kokonaan, kun painoi vain selästä. Sillä ja ammeella pärjäilinkin aika pitkään. Mutta sitten aloin jo mukautumaan ajatukseen paracervikaalista. Tosin sen jälkeen olinkin yllättäen 10cm auki. Se oli aika yllätys, koska supistuksia oli vain noin 15 min välein. Tosin ne olivat kaikki todella rajuja kaksihuippuisia supistuksia. Aluksi luulin vain, että ne tuntuvat hirvittävän rajuilta, koska minulla on alhainen kipukynnys. Mutta jos niin vähillä supistuksilla avauduin monta senttiä, niin kyllä ne varmasti olivat tosiaankin rajuja.

 

Sen jälkeen tietysti pääsin ponnistelemaan, mutta tälläkin kertaa oli jäänyt jäljelle pieni lipare, joka piti vielä painaa pois. Ponnistus kesti 15 minuuttia. Se tuntui kyllä suhteettoman pitkältä ajalta. Huusin ääneni ihan käheäksi.

 

Synnytyksen jälkeen joku tuli jonkinlaisen hirvittävän neulavehkeen kanssa selittämään, että täytyy pistää jotakin ainetta, että istukka syntyy. Siinä vaiheessa olin aika hyvin voimissani ja pontevasti kielsin koko piikin. En tosiaankaan halunnut mitään piikkejä, enkä uskonut tarvivani erikseen lääkitystä moiseen täysin luonnolliseen touhuun. Vauva rinnalle ja kyllä ne siitä syntyvät. Sanoin, että palataan asiaan, jos eivät synny. Onneksi mies ja vanhempi kätilö saapuivat puolustamaan minua. Olin nimittäin vähän kuitenki huonossa puolustautumis asemassa vauva rinnalla.

 

Istukka syntyi täydellisenä saman tien. Ja vauva itki reippaasti ja alkoi katsella ruokansa perään. Ihana tomera vauva heti. Videolta katsottuna tosiaan katselee heti ympärilleen. Toisin kuin aikoinaan puudutteilla turrutettu veljensä.

 

Ainut puudutus, mitä sain, oli suihkutettava paikallispuudute haavaan ennen ompelua. Ikävä kyllä tuli pieni repeämä, että taas piti ommella.

 

Koko synnytyksen kestoksi taidettiin kirjata 6h. Vaikka ei kait se virallisesti koskaan alkanutkaan, kun supistuksia ei ollut 5 min välein. Taikka ehkä siinä ponnistus vaiheessa sentään. Sairaalassa ehdin olla 3h ennen vauva syntymää. Ikävä kyllä eivät päästäneet heti kotiin, vaan piti odottaa yli 12h.  Päästivät sentään sitten kotiin, vaikka minulla ei kuulema ollut asianmukaisesti paperit kunnossa. Olisi pitänyt etukäteen sopia kätilö, joka käy katsomassa meitä seuraavana päivänä. Ja siitä olisi pitänyt olla joku lappu allekirjoitettuna. Mutta minä vain ilmoitin lähteväni päästettiin taikka ei, eikä kukaan loppujen lopuksi laittanut lainkaan vastaan.