Olen tavannut monia erimaissa asuvia, taikka asuneita, ulkosuomalaisia. Näyttää siltä, että heidät voi hyvin jakaa kolmeen ryhmään: Enemmistö, tai sitten vain kuuluvin ryhmä, ovat ne, joiden mielestä Suomi on mahdottoman paljon huonompi maa kuin tämä nykyinen, tai se entinen, kotimaa. Tavallaanhan se voi ymmärtää näiden vielä muualla asuvien kohdalla, siellähän sitä kannattaa asua, missä on parempi. Taikka sitten kyse onkin samasta ilmiöstä kuten kertoi entinen työkaveri, jonka kumppani oli jättänyt. Sanoi, että parhaiten tässä jaksaa muistelemalla niitä exän huonoja ominaisuuksia. Suomeen palanneet Suomen moittijat ihmetyttävät enemmän. Sitten on ryhmä, joka haukkuu jokaista asiaa siinä toisessa maassa. Samaten osa heistä on jo takaisin Suomeen muuttaneita, eli saman ajatukset pätevät heihin kuten edellä. Kolmas ryhmä on se, johon minä kuulun. Eli ne, joista kaikki on aina huonosti jokapaikassa. Tai siis vertailevat kokoajan, että tämä on paremmin siellä ja tämä täällä. Itse kehitän jatkuvasti listaa erityisesti erilaisten ruokien saatavuudesta. (Maksalaatikkoa, ksylitolpurkkaa ja maitohappobakteereita saa vain Suomesta, maapähkinälevite on parasta Alankomaissa, vissy valikoima on ehkä laajin Suomessa, mutta paras Ruotsissa, Alankomaissa ei voi valikoimasta puhua lainkaan. Suklaa valikoima on minusta, toisin kuin yleensä, huonoin Suomessa. Jne) Jos oikein tarkkaan mietin, niin on olemassa myös neljäs ryhmä, tyytyväiset. Joskus suorastaan kadehin ihmisiä, jotka osaavat olla tyytyväisiä vallitseviin oloihin, ja kaikkeen muuhunkin.