Tämä aihe ei liity nukkumiseen aivan suoranaisesti, mutta voidaanhan se siihenkin yhdistää, koska monet kotona tapahtuvat asiat (ja muuallakin tietysti) liittyvät myös nukkumiseen. Erityisesti meidän ongelmaan, eli unille menon vaikeuteen. Keräsin siis ajatuksia sisarusten mustasukkaisuuden välttämisestä.

Aluksi täytyy muistaa, että sisarusten väliset yhteen otot ovat täysin normaleja, hyväksyttäviä asioita. Niissä lapset voivat oppia ongelmien ratkomista ja kanssakäymistä, jos siihen annetaan mahdollisuus. Lisäksi vanhemmat välttyvät heropalantolalta, kun eivät yritkään karsia kaikkia välienselvittelyjä.

Kun perheeseen tulee uusi vauva, on varmasti hyväksi pitää esikoisen (tai kaikkien isompien lasten) elämä mahdollisimman samanlaisena. Ehkä olisi ollut meilläkin hyvä, jos olisi muodostettu enemmän rutiineja jo ennen Iivarin syntymää. Olihan niitä toki vähän ja niistä pidettiin mahdollisuusksien mukaan kiinni. Kaikesta ei toki voi, koska koko perhe on muuttunut, tai siis perheen koko.

Vauvaa ei pidä syyttää kaikesta. Ihan liikaa huomaan sanovani Oulalle, että nyt ei voi koska Iivari nukkuu, leikkii, syö, tarvii vaipan... Näihin tilanteisiin voi varmasti löytää vaihtoehtoisia vastauksia: Nyt ei voi, koska teen muuta. Nyt on uniaika, ei mölytä.Ei nyt. Nyt en voi. Tilanteenhan ei kuulu näytää siltä, että <i>vauva</i> pilaa ja estää kaiken.

Suorat kiellot eivät myöskään paranna sisarusten suhdetta, eritysesti jos ne kohdistuvat vauvaan. "Älä lyö vauvaa" voi tuntua täysin pakolliselta lauseelta, jos vauvaa lyödään. Mutta voisihan senkin esittää yleisemmässä muodossa, että ei saa lyödä. Koska periaatteessa meillä ei saa lyödä muitakaan.
Tosiasiassa kyllä karjun keuhkojen lujuudelta sitä älälyöiivaria.

Erityisesti tahttomissa liian rajuissa hoito ja hellyydne osoitus tilanteissa kieltäminen on pahaksi. Vauvan voi ottaa pois alta, jos leikki käy hurjaksi. Tai lelujen esittely tilanteessa ennenkuin lelu kopsahtaa vauvaa, sen voi pyytää pois: "Hei näytäpäs minullekin sitä kirjaa".

Kaikille lapsille pitäisi löytää omaa kahdenkeskeistä aikaa molempien vanhempien kanssa. Joka päivä. Tai edes toisen. Kuitenkaan ei ole hyväksi hehkuttaa lapselle, että tämä on nyt meidän erityistä aikaa, ettei tule kuva, ettei se koko lapsilauman kanssa vietetty aika olisi ollenkaan tärkeää. Tämä lasten kanssa ajanviettäminen voitaisiin varmaan jotenkin hienosti yhdistää johonkin rutiiniin. Mutta meillä ei olla vielä päästy niin jalostuneisiin rutiineihin. Ellei sitte lasketa sitä, että pestään hampaat ihan vain Oulan kanssa. Mutta nukuttaminen itsessään on monena iltana Oulan oma hetki. Ja toisaalta tietysti Iivarille samma isi hetki.

Lapsi myös helpommin tuntee saavansa riittävästi huomiota, jos saa sen juuri silloin kun itse haluaa. Ei silloin kun äitille ja isille sopii. Muutama minuuttikin riittää. Aina voi sen verran järjestää aikaa. Perunat voi laittaa kiehumaan 5 min myöhemminkin. Tai no ei aivan aina, joskus vauva vaatii juuri sen hetken. Ja silloin saakin käyttää kekseliäisyyttään taas, miten asian nyt esittäisikään sisarussuhteita rakentavasti.

Kun vauvakaan ei enää ole vauva, alkavat ne todelliset yhteen otot. Joita varmasti siis tulee myös rakastavien sisarusten välillä. Silloin kannattaa tarkkailla, mihin tilanteeseen pahimmat riidat osuvat. Onko aika tapella, kun lapset ovat nälkäisiä, väsyneitä tai pitkästyneitä. Sitten on puututtava näiden tilanteiden eliminoinstiin. Jos lapset tappelevat nälkäisenä, on parempi koittaa saada heidät syömään aiemmin taikka tarjota yksi välipala enemmän. Kyllähän sitä itsekin on räjähdysaltis nälkäisenä. Ainakin minä olen.

Kun lapset leikkivät sovussa, rauhassa taikka villisti, on tärkeää huomata heidät myös silloin. Näin lasten ei tarvitse ruveta kilpailemaan huomiosta tappelemalla.

Lasten on myös annetteva itse selvitellä välinsä, ellei tämä selvittely käy väkivaltaiseksi tai muuten liian rajuksi. On parempi pysyä poissa, mutta tarvittaessa antaa vinkkejä, miten ongelmaa voisi ratkoa. Tästä on sekin etu, että itse pääsee paljon vähemmällä. Mikäli lapset eivät satu olemaan taipuvaisia joka kerta irrottamaan veren toistensa nenästä. Lisäksi lapset oppivat kanssakäymistä ja ongelmien ratkomista.

Hyvien tunteiden huomaaminen ja rohkaiseminen on varmasti myös hyväksi. Vaikkä myös negatiivisiin pitää olla oikeus. Meillä Iivari ilahtuu monesti kovasti, kun näkee Oulan. Ja Oula taas ilahtuu, kun kerron, kuinka Iivari tykkää kun Oula tuli.