Tämä aihe ei liity nukkumiseen aivan suoranaisesti, mutta voidaanhan se
siihenkin yhdistää, koska monet kotona tapahtuvat asiat (ja muuallakin
tietysti) liittyvät myös nukkumiseen. Erityisesti meidän ongelmaan, eli
unille menon vaikeuteen. Keräsin siis ajatuksia sisarusten
mustasukkaisuuden välttämisestä.
Aluksi täytyy muistaa, että sisarusten väliset yhteen otot ovat täysin
normaleja, hyväksyttäviä asioita. Niissä lapset voivat oppia ongelmien
ratkomista ja kanssakäymistä, jos siihen annetaan mahdollisuus. Lisäksi
vanhemmat välttyvät heropalantolalta, kun eivät yritkään karsia kaikkia
välienselvittelyjä.
Kun perheeseen tulee uusi vauva, on varmasti hyväksi pitää esikoisen
(tai kaikkien isompien lasten) elämä mahdollisimman samanlaisena. Ehkä
olisi ollut meilläkin hyvä, jos olisi muodostettu enemmän rutiineja jo
ennen Iivarin syntymää. Olihan niitä toki vähän ja niistä pidettiin
mahdollisuusksien mukaan kiinni. Kaikesta ei toki voi, koska koko perhe
on muuttunut, tai siis perheen koko.
Vauvaa ei pidä syyttää kaikesta. Ihan liikaa huomaan sanovani Oulalle,
että nyt ei voi koska Iivari nukkuu, leikkii, syö, tarvii vaipan...
Näihin tilanteisiin voi varmasti löytää vaihtoehtoisia vastauksia: Nyt
ei voi, koska teen muuta. Nyt on uniaika, ei mölytä.Ei nyt. Nyt en voi.
Tilanteenhan ei kuulu näytää siltä, että <i>vauva</i> pilaa
ja estää kaiken.
Suorat kiellot eivät myöskään paranna sisarusten suhdetta, eritysesti
jos ne kohdistuvat vauvaan. "Älä lyö vauvaa" voi tuntua täysin
pakolliselta lauseelta, jos vauvaa lyödään. Mutta voisihan senkin
esittää yleisemmässä muodossa, että ei saa lyödä. Koska periaatteessa
meillä ei saa lyödä muitakaan.
Tosiasiassa kyllä karjun keuhkojen lujuudelta sitä älälyöiivaria.
Erityisesti tahttomissa liian rajuissa hoito ja hellyydne osoitus
tilanteissa kieltäminen on pahaksi. Vauvan voi ottaa pois alta, jos
leikki käy hurjaksi. Tai lelujen esittely tilanteessa ennenkuin lelu
kopsahtaa vauvaa, sen voi pyytää pois: "Hei näytäpäs minullekin sitä
kirjaa".
Kaikille lapsille pitäisi löytää omaa kahdenkeskeistä aikaa molempien
vanhempien kanssa. Joka päivä. Tai edes toisen. Kuitenkaan ei ole
hyväksi hehkuttaa lapselle, että tämä on nyt meidän erityistä aikaa,
ettei tule kuva, ettei se koko lapsilauman kanssa vietetty aika olisi
ollenkaan tärkeää. Tämä lasten kanssa ajanviettäminen voitaisiin
varmaan jotenkin hienosti yhdistää johonkin rutiiniin. Mutta meillä ei
olla vielä päästy niin jalostuneisiin rutiineihin. Ellei sitte lasketa
sitä, että pestään hampaat ihan vain Oulan kanssa. Mutta nukuttaminen
itsessään on monena iltana Oulan oma hetki. Ja toisaalta tietysti
Iivarille samma isi hetki.
Lapsi myös helpommin tuntee saavansa riittävästi huomiota, jos saa sen
juuri silloin kun itse haluaa. Ei silloin kun äitille ja isille sopii.
Muutama minuuttikin riittää. Aina voi sen verran järjestää aikaa.
Perunat voi laittaa kiehumaan 5 min myöhemminkin. Tai no ei aivan aina,
joskus vauva vaatii juuri sen hetken. Ja silloin saakin käyttää
kekseliäisyyttään taas, miten asian nyt esittäisikään sisarussuhteita
rakentavasti.
Kun vauvakaan ei enää ole vauva, alkavat ne todelliset yhteen otot.
Joita varmasti siis tulee myös rakastavien sisarusten välillä. Silloin
kannattaa tarkkailla, mihin tilanteeseen pahimmat riidat osuvat. Onko
aika tapella, kun lapset ovat nälkäisiä, väsyneitä tai pitkästyneitä.
Sitten on puututtava näiden tilanteiden eliminoinstiin. Jos lapset
tappelevat nälkäisenä, on parempi koittaa saada heidät syömään aiemmin
taikka tarjota yksi välipala enemmän. Kyllähän sitä itsekin on
räjähdysaltis nälkäisenä. Ainakin minä olen.
Kun lapset leikkivät sovussa, rauhassa taikka villisti, on tärkeää
huomata heidät myös silloin. Näin lasten ei tarvitse ruveta
kilpailemaan huomiosta tappelemalla.
Lasten on myös annetteva itse selvitellä välinsä, ellei tämä selvittely
käy väkivaltaiseksi tai muuten liian rajuksi. On parempi pysyä poissa,
mutta tarvittaessa antaa vinkkejä, miten ongelmaa voisi ratkoa. Tästä
on sekin etu, että itse pääsee paljon vähemmällä. Mikäli lapset eivät
satu olemaan taipuvaisia joka kerta irrottamaan veren toistensa
nenästä. Lisäksi lapset oppivat kanssakäymistä ja ongelmien ratkomista.
Hyvien tunteiden huomaaminen ja rohkaiseminen on varmasti myös hyväksi.
Vaikkä myös negatiivisiin pitää olla oikeus. Meillä Iivari ilahtuu
monesti kovasti, kun näkee Oulan. Ja Oula taas ilahtuu, kun kerron,
kuinka Iivari tykkää kun Oula tuli.
keskiviikko, 3. elokuu 2005
Kommentit