Meillä asuu oikea minä-itse lapsi. Esukoiinen ei ole koskaan halunnut tehdä oikeastaan mitään itse, mutta kakkonen haluaa. Tosin, olihan isommallakin se kausi, että miellellään toteuttui toisten toiveita, ja sitä tekee myös tämä touhun poika.

Jos Oula huutelee kamarista vettä, eikä isi tai äiti ehdi heti hätiin, käy pikkuveli hakemassa. Jos vain suinkin pöydiltä löytyy jotakin, Iivari kiipeilee hakemaan ja vei isoveikalle. Päivänä muutamana Oula huuteli tuolta lisää ruokaa. Minä kyselin, että lihaa vai pottua, enkä vielä liikahtanutkaan, niin Iivari hoiti asian: haki minun annoksen ja vei sen velipojalle.

Eilen pyysin viemään suklaalevyn takaisin keittiön pöydälle. Se löytyi tänään roskiksesta, hieman oli mennyt pieleen tehtävän toteutus. Mutta muutenkin saa tarkkaan katsella, onko biojätteessä muovia, kun lapsi kuskaa roskia itse.

Yrittää välillä pukeakin itse, mutta enimmäkseen huutelee: "titta" ja viisoo haalariaan, kun haluaa ulos. Kengistä toinen oli tännään jalassa, kun toisen toi minulle ja sanoi: "auta". Iivari on kyllä helppo pukea ulos, ei lainkaan pyristele vastaan, kuten isoveljensä, ei ehkä niin voimakkaasti enää tässäiässä, vaan vähän aikaisemmin. (Niin no, kun Oula oli juuri tämän 1v7kk taisi olla hyvin kuuma kesäkuu Alankomaissa.) Samanalaista vaipanvaihtotaisteluakaan Iivarin kanssa ei ole koskaan, kuin oli Oulan kanssa. Sukat pysyvät kyllä ihan yhtähuonosti jalassa kummallakin. Jääkylmällä lattialla heistelevät mieluiten avojaloin. No onhan se vähän turvallisempaa liukastumisien kannalta.