Loysin neuletekniikka kirjan. En olisi voinut kuvitellakaan, millaisia hienoja pitsiliinoja neulomallakin voi tehda. Tosin itseani nyt juuri kiinnostaa enempi vahan kaytannollisemmat neuleet.

Sain miehen suomentamaan minulle artikkelia neulomisen historiasta. Mielenkiintoista. Keskiaikaseurassa olen paassyt kasitykseen, etta neulominen olisi vasta keskiajan jalkeen keksitty tekniikka. Mutta nyt kerrottiinkin, etta se olisi mahdollisesti vanhin kankaan valmistustekniikka, joka vain hiipui keskiajalla harvinaisemmaksi. Jo antiikin aikana on osattu neuloa.

Mutta suurin yllatys oli, ettei tama nykyinen villitys neuloa ja sitten huovuttaa olekaan mikaan moderni keksinto, vaan todella vanhaa perua sekin. Kankaantekijoiden ammattikiltaan kuuluvien piti neuloa seinavaate, joka sitten huovutettiin kuumassa vedessa. Meni pitkaan, etta keksittiin, milla tekniikalla nama vaatteet oli tehty. Ja mina kun luulin keksineeni ihan omana uutena ideana neuloa ja huovuttaa seinavaate (kuva aiemmin blogissani).

Olen toki myos kaytannossa tehnyt kasitoita, erityisesti matkalla autossa. Mutta kuvan siirtoa taytyy vahan harjoitella viela, ennenkuin saatte tulokset nakyville.