Vaihteeksi meillä sairastetaan. Iivari on edelleen kovassa nuhassa, Oula yskii ja minulla on oikein inhottava poskionteloihin menevä nuha. Onneksi välillä tuntuu jotakin tulevan uloskin. Samon Iivarilla: miten paljon räkää voi tuollaisesta pikkumiehestä tullakaan.

Ne kolmena päivänä hyvin maistuneet kiinteät ruuat sitten on saanut arvatenki unohtaa kokonaan. Mikään ei maistu. Ja tissiäin voi hädin tuskin syödä. Mutta ruualla sotkeminen on edelleen oikein mukavaa touhua. Sotkekoon, on isin siivousvuoro.

Pojat tappelivat kovasti: Iivari ei anna minkään Oulan tekemän rakennelman olla rauhassa, ja ymmärrettävästi se ottaa päähän. Koitaa toimittaa Oulaa toiseen huoneeseen leikkimään, että saisi rauhassa rakennella, mutta se ei sovi. Ei halua olla yksin. Iivari siis sai jo aika vihaista höykytystä velipojalta. Koitin kyllä kertoa, että mitä enempi otetaan tavaroita kädestä vauvalta, sitä paremmin hän oppii nappaamaan muilta. Aika hedelmätön keskustelu, liekö edes tottakaan.

Kyselin sitten Oulalta, haluaisiko hän asua ilman Iivaria. Vain isi, äiti ja Oula, niinkuin hän toivoi joskus kesällä. Mutta nyt ei enää haaveillut sellaisesta. Meni vakavaksi ja sanoi, että haluaa että Iivari-pelle asuu meidän kanssamme. Ja tämä heti kovan tappelun jälkeen. ihanaa veljesrakkautta.