Mikahan siina on, etta minua aina vasyttaa niin kamalasti taalla Alankomaissa? Tallakertaa koitan pinnistaa kielitaitoani aarimmilleen ja vihdoinkin puhua alankomaata. Sitten veneella ajelu vasyttaa kylla, tai siis vesilla olo. Siita mieskin sanoo. Ei kylla olla paasty vesille kuin kahtena paivana. Oula on veneilysta aivan hirvean innoissaan nyt, Iivari taas ei sieda ajatustakaan. Tai lieneeko se pelastusliivi, jota ei sieda. Pieni liivi on hukkunut ajansaatossa. Kukaan ei muista, missa muutossa se on viimeksi nahty. Tavaraa katoaa yllattavan kovasti muuttojen yhteydessa. Myos yhdet ihanaiset farkut, jotka varmasti jo mahtuisivat jalkaan, ovat taysin havinneet. No olenpas kunnostautunut ostellen uusia vaatteita sitten. Ja farkutkin tuli taas napattua mukaan. Hieman ovat kireat, sen verran on viela saatava vyota kiremmalle. Tosin, sita ennen on saata kireampi vyo.

Join yhtena paivana kaksikuppia herrrrrkullista kaffelattea. Yolla sitten makoilin sangyssa saamatta unta ja haaveilin kupillisesta kahvia. Voiko nain vahasta saada nain rajun riippuvuuden? Kamalaa. no ostin sitten vahan huonompaa kahvilaatua seuraavaksi paivaksi ja himot hellittivat hieman.

Siina yon tunteina ehdin kuitenkin, jostakin kumman syysta, mietiskella muutamia seikkailuitani maailmalla. Kaikkea sita onkin ehtinyt kokemaan, kun asiaa alkaa oikein miettimaan. Mutta totta lienee sen yhden tuttavan sanoma, etta asuminen on ihan samanlaista missatahansa. Siihen turtuu, ja kotona sitten pian unohtaa.

Tietysti voisi alkaa saivartelemaan tassa, etta mika se koti(maa) sitten lopulta onkaan.

Taman postauksen alkuperainen ajatus ei ollu kylla mikaan naista asioista. Taytyy koittaa saada se palaamaan mieleen toisella kertaa.