Oula on aikamoinen perfektionisti. Toukokuun alussa istuimme pihalla kirjoittamassa kirjeitä: Oula halusi kirjoittaa isille ja vaihtarille. Niinpä mina kirjoitin malliksi Oulan nimen. Sitä poika sitten koitti kopioida. Sai raapustettua O:n. Katsoi sitä ja tuhahti ,että mikä tämä nyt on. Sanoin, että sehän on oo. “No ei, oo on tälläinen pyöreä (osoitti minun piirtämää) tämä on pingviini”. No on myönnettävä, että se näytti pingviiniltä. Seuraavaa minun yritystä ei myöskään huolinyt ooksi. Sanoi sitten: “Minä en osaa piirtää, osaan kirjoittaa vain koneella”. No hyvä se on sekin taito nykypäivänä osata.

Kerran kauan sitten Oula pyysi minua piirtämään auton. No piirsin parhaan taitoni mukaan ja siihen Oula totesi: “Äiti, auto. Tämä on virtahepo.” No se onkin ollut tiedossa, että mina en osaa pirtää.

Iivari raukka ei edelleenkään tykkää ollenkaan veneilystä. Ja me muutkun oltaisiin siihen ihan hulluna ja näillä yli 30 asteen heilteillä se olisi mitä ihaninta huvia. Mökillä taaperokin sentään viihtyy. Ja Oulsta onkin vielä asteen verran parempaa, jos mennään veneellä mökille, eikä vain ajella edestakaisin. Mutta vielä suurempi hupi oli katsoa, kun isi surffaa. Tuulta ei ollut riittävästi, ja taitokin taisi olla hieman ruosteessa, joten isi kaatui aluksi ihan kokoajan. Minä heräsin veneestä vauvan kanssa kuuntelemaan, kun Oula huusi, että ota isi isompi lauta. No isi otti sen ja alkoi pysyä edes hetkittäin pystyssä. Minä koitin ottaa kuvia. Ja Oula huusi taukoamatta vieressä: “katso äiti nyt se kaatuu, kyllä se kohta kaatuu! Kaadupas nyt! Ota kuva kun se kaatuu!” Seuraavana päivänä mina sitten harjoittelin melomista, mutta sen katselu vaikutti olevan huomattavasti tylsempää touhua. Ja Iivari hermostui katselemaan kun eväät kelluivat ohi tämän tästä ja alkoi huutamaan ja vaatimaan ruokaa rantaan.

Ihan maakrapu taaperokaan ei ole, sillä hän tykkää ylikaiken läträtä pihalla uima-altaassa. Hiekkalaatikko sai uuden tehtävän ja on nyt entistä suositumpi. Tänään Oula sitten vielä keksi täyttää trampoliinin vedellä, aika moinen loiske kävi, kun yksi hyppi altaassa ja toinen vedellä täytetyllä trampoliinilla.

Mies epäili, että hämähäkkien ja käärmeitten pelko on lapsilla geeneissä, kun niin sujuvasti meidänkin pojat ovat oppineet niitä pelkäänmään ilman esimerkkiä. Ihan samaa mieltä en ole tuosta käärme esimerkistä, sillä mina pelkään niitä otuksia ylikaiken. Hämähäkkejä en. Silti tosiaan Iivarikin näytti pelkäävän moista otusta, vaikka kaikki muut ötökät ovat mahtavia ja “äää äää!!!”

Appi puolestaan väitti, että mopolla ajaminen on sitten geeneissä, kun Iivarikin osasi heti kiivetä mopoauton päälle, kun täällä näki sellaisen. Tosin, onhan se nyt siihen nähnyt esimerkkiä, mutta trampoliinin käyttö yllätti minut täysin. Meillä on täällä puhallettava trampoliini, jonka isi ja vaari levittivät pihalle tyhjänä. Iivari meni heti keskelle hyppelykangasta ja alkoi hyppelemään. Ja kun laitteeseen saatiin ilmaa, toisti tämän. Ehkä hän sitten on jossakin kiinnittänyt ohiajellessa huomiota trampolineihin. Sen olen jo oppinut, että kerta näkeminne riittää tälle pojalle tietämään, mitä milläkin tehdään. Onko muut lapset näin teräviä? En muista Oulan ihan näin helpolla omaksuneen asioitten käyttötarkoitusta.

Kerran kauan sitten Iivari kiipeili isin syliin, kun olimme syömässä. Nappasi isin haarukan ja alkoi sillä painella perunaa muusiksi. Näin isikin tekee, jos peruna on vielä kokonainen, niinkuin se oli.

Olin ompelemassa fleecetakkia Iivarille pari viikkoa sitten. Iivari halusi syliin ja nappasi kankaan ja alkoi tukkimaan sitä ompelukoneen väliin, ihan niinkuin kuuluikin. Vielä tästä vähän yllätyin, vaikka onhan taapero toki nähnyt minun ompelevan pari kertaa ennenkin.

Eilen Iivari oli katsomassa kun isoveli pesi hampaat. Sen jälkeen poika kiipesi itse tuolille, se vaati vähän touhuamista, täällä on tietenkin luvattoman korkeat tuolit, otti Oulan hammasharjan ja vesimukin, otti vettä suuhun ja puruutti pois, ihan kuin oli nähnyt isoveljenkin tekevän.

Nyt ymmärrän senkin, että Iivari ajeli pikkuautolla pitkin taloa heti kun vähänkin opi liikkumaan, vaikka ei ole siihen saanut esimerkkiä Oulalta: kertanäkeminen näyttää riittävän.

Olen taas innostunut polkupyöräilemään, se on täällä vähän erilaista kuin meillä kotona. On paljon näkemistä ja vaihtoehtoja mine mennä, ei ole vuoria, ja juuri nyt ilma on aika ihantellinen. Ja ei ole silti sääskiä! Vastustin ensin ajatusta hankkia etteen asennetta istuin taaperolle, mutta se on ollut aika hauska vekotin.

Kävimme kaupungissa, kangaskaupassa katselin kankaita: kääntelin pakkoja ja sitten aina katsoin pakan päässä roikkuvaa hintalappua. Eipä siinä kauaa mennyt, että Iivari omaksui, miten kankaita katsellaan, etsi joka pakasta sen pahvilapun ja käänteli sitä. Pari metriä ostin sitten hame ja paita kangasta. Ehkä joskus jopa vielä ompelen!