Iivari piirteli yhteen kirjaa, ja me sanottiin tätinsä kans, että käännä sivua. Poika vähä ihmeissään katteli meitä, mutta kun niin kovasti käskettiin kääntää sivua, käänsi kirjaa 180 astetta. Ja jatkoi piirtelyä.

Tälla taiteilijalla on ollut vähän huono viikko. Putosi bussin portailta päälleen asfalttiin, poltti ihonsa, ötökät söi pahasti, oli rokotus kuumeessa, niin ja kaikkea tätä ennen oli jo se silmätulehdus. Nyt sitten on rankkaa, kun äiti sairastaa ja tuli suututtua niin pahasti isille, että hyppä ja löi päänsä patteriin, verille asti.

Isompi poika mittaili jotakin olohuoneessa. Kehui isille, että mittaan kumpi näistä on pidempi. Iskä kyseli, mistäs oot mahtanu tuon oppia (äänen sävystä kyllä kuuli, että se selvästi viittasi minun ja siskon tunnettuun tapaan mittailla kaikki mahdollinen). Oula sanoi, että ihan itse keksin. Isi sitten julisti, että se on sittenkin geneettistä.

Niinpä, mutta mittalaitteita ei voi olla liikaa! Säteliymittaria meillä ei kotona ole, jotenkin on pärjätty ilman. Mutta sain joululahjaksi sykemittarin, se on mahtava laite. Siskollakin on, joten me istutaan autossa ja kysellään, mitäs sun syke nyt on, mulla on xx. Ja mittanauhoja kannetaan käsilaukussa, tietenkin. Puntari nyt on sitten luku sinällään. Se että minä tarkistan ennen joka syöntiä saako syödä, alkaa jo ehkä mennä vähän liiallisuuksiin.