Jouluaattona Iivari taisi jännittää pukkia liikaa, ainakin niin tämä olisi tulkittu, jos poika olisi muutaman vuoden vanhempi. Raukka pieni oli itkuinen pitkin päivää ja juuri ennen pukin tuloa oksensi. Sitte nukkui ohi lahjojen jaon, ja heräsi sen jälkeen hyvin reippaana. Omituista. Mitä lie syönyt? Koiran taikka kissan raksuja ehkä. Tai sitten se oli se raaka omppu, jota olin antanut jyrsiä. En ainakaan ihan heti uskalla omenaa tarjota.

Samana iltana Iivari keksi, että ruisleipä on syötävää ruokaa. Tähän mennessähän ainut maistuva kiinteä ruoka on ollut paprika. Ja riisivelliä hyvin öljyllä maustettuna voi saada vähän poikaan uppoamaan.

Aaton ja ensimmäisen joulupäivän täällä olivat kaikki sisarukseni. Oula nauttii tätien ja enon seurasta. Ja Iivarikin nuoremman tätin. Vanhempaa tätiä on pikkuisen vierastanut.

Tapanin päivänä täällä kävi vieraita ja kuulin heiltä yhden tuttavani saaneen myös vauvan ihan vähän myöhemmin, kuin Iivari on syntynyt. Soitin sitten hänelle, varmaan neljän vuoden tauon jälkeen.

Viikolla saatiin kutsu kaverin perheen luokse. Matkalla soitti toinen kaveri, pitkästä aikaa kuulin kuulumisia sieltäkin. Ja illalla soitti vielä yksi kaveri vuosien hiljaiselon jälkeen. Tänään vielä soittelin yhdelle opiskelukaverille ja kävin poikien kanssa minun mummulassa.

Olen ollut varsin sosiaalinen, ja kyllä se kannattaakin. On ollut mukava taas kuulla, että samanlaisia ongelmia ja kausia on muillakin lapsilla ja lasten äideillä. On todella huojentavaa huomata, että jotkin asiat kuuluvat kiinteästi lapsen kehitysvaiheeseen tai ovat muuten vain hyvin normaaleja. Tosin osa tuttavista saa yhä edelleen minut tuntemaan itseni oudoksi, kun meidän pojat eivät vieläkään nuku yksinään ja imettänytkin olen ihan vapaaehtoisesti yli suositusten.

Tietysti joskus tuntuu, että olisi kiva kun pojat nukahtaisivat ihan itsekseen tounne huoneeseensa. Mutta mitä minä sillä oikeasti voittaisin. On niin helppo antaa läheisyyttä ja sylin tarvetta tyydyttää siinä samalla, kun rauhoitutaan nukkumaan. Lisäksi uskon, että satujen ja tarinoiden kuuleminen on pojille hyväksi. Ja tarinan jälkeenhän Oula nykyään nukahtaakin. Iivari nyt ei ihan. Mutta eihän vauvalta voi vielä kaikkea vaatia.

Oula on innostunut katselemaan lintuja pihalla. Tunnisti puussa istuvan västäräkiksi eilen. Tämän jälkeen olemme vähän lukeneet lintukirjaa ja opiskelleet lintulajeja. Nyt Oula jo tunnistaa harjalinnun. Ja muistaa, että sininärhi ei ole imurilintu, vaikka tätin mies niin yrittikin uskotella.

Iivarista on mahtavaa tehdä ääniä. Sellainen intiaani ououou-ääni on kovassa suosiossa. Sitä voi tehtä äitin mahaa vasten, taikka olkapäätä, omaa kämmenselkää ja nyt uutena sohvan käsinojaa. Ja jos joku vähän hyssyttää sylissä ja samaan aikaan huutaa isosti, niin kylläpä tulee kivoja ääniä.