Oula on nyt kovassa kuumeessa. Ja Iivarin on ollut jotenkin myös sairaan oloinen. Eikä se helpottanut, kun toinen hammas tuli suuhun, eli voisi olla myös epäkunnossa. Kyllä jotenkin tuntee itsesä huonoksi äidiksi, kun ei pysty lastaan suojaamaan taudeilta. Ei Oula täysimetysaikana sairastanut. Iivari taas on jo kolmatta kertaa kipeänä. Mutta voihan sitä aina tässä vaiheessa veilä toivoa, että varsinaisesti tauti ei iskisi vauvaan. Eikä mieheen, sekin on aina niin rankkaa. Mies on kyllä vähän epäkunnossa myös, kurkkuaan valittelee. Itsehän minä siis olin kovassa kuumeessa jo viikko sitten. Uskoin silloin täysin sen olevan vain rintaluhdusta, mutta lääkärin mielestä lisänä oli virusinfektio. No ehkä sitten todella oli niin. En millään usko rintatulehduksen tarttuvan yleensä ottaenkaan, saati sitten näihin meidän perheen muihin jäseniin. Toinen suuri murhe on Oulan kakkaaminen. Jotenkin ympäristö on saanut painostettua minut uskomaan, että olisi jo jotenkin ihan välttämätöntä saada poika oppimaan potalle. Kakallekin, koska pissalle kyllä osaakin yleensä. Kurkkuanu myöten olen täynnä mummujen vertailevia juttuja serkun lapsiin, jotka jo niin ja niin nuorena osaavat käydä potalla. Ja nyt vielä meidän Iivariin, joka kakkaa "pottaan". Mutta kakkaahan se, kun vauva ei osaa vielä istuimestaan karata, kun siihen joutuu. Mutta siis, olen sortunut itsekin nyt maanittelemaan ja lähes pakottamaan Oulaa potalle. Kamalaa, toivottavasti en moiseen sorru enää. Kun poju osaa kyllä pyytää vaipan kun kakakttaa, ei haluakaan kakata minne sattuu. Ja sitten yrittää olla kakkaamatta. Nyt olen asiaa tarkkaillut vuoden, ja tullut siihen tulokseen, että hänen kakka ei suinkaan ole kovalla ja yritä puskea kakkaa väkisin tulemaan, vaan koitaa estää sen tulemista. Mitä nyt pitäisi tehdä tämän kanssa? Olen aivan nouvoton ja mieskin jo myöntyi, että jostakin on varmaan kysyttävä neuvoa. Kakkaterapiaa siis. Minä ehdotin hypnoosia, mikä muu voisi auttaa. Muut loitsukeinot ehkä?