Kuten jo arvelinkin, ei Oulan nukkumaanmeno mummolassa ollutkaan mitenkään itsestään selvä asia. Poika kyllä, oikein oppikirjamaisesti, pyyteli sänkyyn jo puoli seitsemältä. Oli ilmeisesti virhe lykätä asiaa. Kaikki julmat huudatus ja muut mahdolliset, ja mahdottomat, keinot kokeiltuamme poju lopulta nukahti kuin yllättäin. Olin jo lähes luopunut toivosta.

Raukka alkoi itkeä koti-ikävääkin. Päätin sitten kertoa pieniä tarinoita siitä, kun itse pikkutyttönä asuin täällä . Liekö lapsuuteni ollut hyvinkin tylsä, mutta jo kaksi pientä tarinaa sai Oulan nukahtamisvalmiiksi.

Aamuyöstä sitten Iivari alkoikin iloisen sätkyttelyn sängyssä. Päätin kyllä, että kun kerran on noin tyytyväinen heilukoot yksinään. Mutta eihän siinä uni tullut ennen kuin vaavikin (vihdoin) taas nukahti.

Tänään yritimme kahteenkin otteeseen nukuttaa Oulaa päiväunille. Se ei toiminut lainkaan. Mutta sukujuhlissa hän sitten tuli syliini ja pyysi päästä vaarin kotiin nukkumaan. Onneksi matka ei ollut pitkä ja poika saatiin pikapuoliin sänkyyn. Nyt tämän illan haasteena onkin nukuttaa Iivari, joka on nukkunut lähes koko päivän.

Sukulaisille kommentoin mustia silmän alusia sillä, että nukkuminen ei ole juuri nyt muotia.