Ja täällä sekin tapahtuu hyvin ruotsalaiseen tyyliin, tottakai. Tämä alkaa jo vetää vertoja amerikkalaiselle: Äänestyspaikalla otetaan pöydästä äänestyslippu, no eihän siinä mitään, mutta kun on valitta sen puolueen lippu, jota aikoo äänestää. Kaikki voivat siis nähdä, minkä värisen lipun kukain ottaa. Tätä voi tosin välttää ottamala kaikkien puolueden liput mukaan äänestyskoppiin. Siellä onkin sitten iso läjä käyttämättä jääneitä lippuja. Toivottavasti jossakin välissä ylimääräiset liput kopista takaisin pöytään. Toisaalta, kopissa voi ylijäämä lipuista kyllä tehdä havaintoja, mitä puolueita ei ole äänestetty. Tällaisessa pienessä kylässä saa helposti mielikuvan, mikä puolue täältä on saanut ääniä. Ei sillä, taidetaanhan ne lähes paikkakuntakohtaisesti julkaista jäkikäteen muutenkin, mutta tässä sen näkee kuitenkin jo siellä kopissa ääntään antaessa.

Parasta on tietenkin se, että tyhjille äänille on ihan oma lippunsa. Millähän sitä Kalle Ankaa sitten äänestettäisiin. Ja mitenhän suhtautuisi täkäläinen vaalikoneisto, kun raaputtelisi lappuun: "KEKKONE".

Ulkomaankansalaisena minulla on äänioikues vain kunnallisvaalissa, mutta pätevä mies kait se Urkki sinnekin olisi.