Päätin tehdä täläista nyt, kun vauva vihdoin nukahti liinaan. En viitsinyt alkaa puikkojen kanssa sitten sohimaan, kun oli niin rauhatonta.

39743.jpg

Tämän päivän ostossaldo on aika mittava. Kaupassa pääsi unohtumaan, että piti ostaa vain niitä korulukoja ja helmiä vain Oulalle. Satuin ostelemaan itsellenikin, ja kalliita vielä. Lopulta ruokakaupastakiin lähtimukaan helmisarja.

Lattialle kaatuneitten helmien määrä on ollut sitte aika lukuisa. Oula on ollut lähes koko päivän yliväsynyt, joten helposti on kaatuillut purkkeja. Ja lopulta minä itse olen kaatanut Oulan uudet pyöriväiset isot helmet kaksi kertaa. Kerätään aamulla, eihän niitä nyt voi, kun Iivari vihdoinkin nukkuu liinassa.

Poju nukkui vain yhdet lyhykäiset päiväunet tänään, heti aamusta. Heräsi, kun lähdimme sinne kauppaan. Ja päiväuniaikaan ei asettunut millään, siispä en saanut hyvin hyvin väsynyttä Oulaakaan unille. Nukuin hetken yksin.

Oula nukahti ajoissa ja helposti yöunille, mutta Iivari vain ei. Jospa nyt sitten nukkuisi vaikka yön. Tosin vähän epäilyttää, kun tännään on saanut ensimmäisen kerran lihaa. 3 tl sosetta, josta osa on lihaa, ja niistäkin ainaki yksi lusikallinen lähinnä leviteltynä naamalle. Mutta lisäksi söi potun ja ison palan porkkanaa ja riisikakun. Tähän mennessä kun hän on syönyt vain puolikkaita lusikallisia.