Tänään Oula nukkuin ihan kivasti päiväunia, herätin tosin hänet, ettei nukkuisin iltaan asti.Herätys oli kyllä aika lempeä, avasin pimennysverhon ja jätin oven auki.

Illalla poika näytti niin väsyneeltä, että laitoimme unille lyhennetyn iltarutiinin jälkeen. Mutta eipä uni tullutkaan. Taisi olla jo varhaisesta ajankohdasta huolimatta aika lailla yliväsynyt. Päätin lopulta, että otetaan kokohomma uusiksi ja mennään tekemään meidän iltarutiini kuvio alusta alkaen. Lopulta saatiin Oula nukkumaan, mutta siinä vaiheessa Iivari olikin jo saanut nukkumisjutuista tarpeekseen. Seuraavaksi nukahti mies ja ihan lopulta se vauvakin. Nyt sitten taas voisin itsenikin raahata sänkyyn. Mutta pakkohan äitien on joskus syödäkin. Ei kahden lapsen imetys ihan ilmaiseksi onnistu.

Mietin tuossa jo niitä ruoka-aineitten vaikutuksia lasten nukahtamiseen. Tosin meillä sitä mallia jo pyritään noudattamaan mahdollisimman hyvin, mutta kun tänään Oula laitettiin unille ruuan jälkeen niin uni ei tullutkaan. Vasta kun syötiin iltapuurokin. En kyllä taida uskoa nuin suoraan vaikutukseen, vai uskoisinko sittenkin?

Nämä ruoka-aine asiat herätti myös ajatuksen lasten nälkäisyydestä. Törmäsin ajatukseen, että lasten kuuluisi saada syödä samalla tavalla kuin vauvantahtisesti imetetyn vauvankin, siis syödä kun on nälkä ja lopettaa kun on kylläinen. Ja terveellistä olisi aikuisillekin noudattaa tätä ohjetta. Ja että lapset tarvitsevat ruokaa useammin kuin kolme kertaa päivässä. Mutta eikös se nyt ollutkin selvä asia, vähintään viisikertaa?

Nyt ymmärrän myös hassua tapaa, mihin törmäsin käydessäni amerikassa, että lapset söivät ensin ja eriruokaakin vielä. Silloin lapsettomana en tätä tajunnut lainkaan. Nyt kyllä ymmärrän, eikä käytäntö tunnu ollenkaan huonolta. Vaikka toisaalta ihannoin ajatusta kokoperheen ruokahetkestä.