Eilen Oula ei taaskaan halunnut nukkua päiväunia, yritinkin vähän aikaisin, koska itselläni oli kiire ehtiä puolenpäivän jälkeen kylään. Oula meni kesämummulaan, ja kas kummaa oli nukkunut päiväunet siellä. Hyvä niin.

Ilta venyi vähän pitkään monesta syystä, mutta hyvät yöunet ehdime saada. Aamulla nimittäin Oula nukkuikin ylttävän pitkään. Iivari tosin perui minun aamu-uneni.Päivunia annoin Oulan nukkua sitte rauhassa, ja taisipa siinä lähes 3 tuntia kuluakin. Mutta joskushan näitä unia on otettava kiinni. Ja kun tänään kesämummola muutti pois.

Tuntuukohan minusta vaan, vai onko meidän elämä pahempaa hullunmyllyä kuin keskimäärin. Oula on alkanut puhumaan, että mekin muutamme pian takaisin meidän eelliseen kotiin. No muutammehan me, mutta kylläkin ihan uuteen maahan. Siinä sitä saakin taas ihmetellä, kuinka pian pojat sopeutuvat.

Iivari on alakanu liikkumaan ja nousee konttausasentoon. Tästäkin saattaa olla luvassa levottomia öitä. Toivottavasti ei kovasti.

Tännään olisi myös viikkoraportin vuoro, mutta en edes muista millaisia iltoja on ollut. Päiväunet ovat muuttuneet entistä hankalammiksi.