Lupaavasti alkanut viimeyö oli lopulta taas täysin kaootinen. Iivarilla tuntuu olevan nyt se kausi, jolloin iltaisin itkettää kaikki muu, paitsi sylisä kantelu. Ja lopulta Oula heräsi Iivarin itkuun, joka muuten muuttui nauruksi heti isoveikan avatessa silmänsä.

Niinpä sitten taas vuorotellen kannoimme isin kanssa Iivaria ja toinen käytti koko repertuaarin Oulan rauhoittelu keinoja. Koska poika huusi haluavansa piirtää, keksin piirtää sormella hänen selkäänsä. se rauhoitti niin hyvin, että poika jo lähes nukahti. Mutta viimehetkellä havahtui taas johonkin. Isi onnistu samalla tempulla myös - lähes. Tätä täytyy kyllä muistaa silti koittaa uudelleenkin.

Oltiipa siinä jo puhuttu autolla ajelemisesta, ja Oula vähän alkoikin toivoa autoajelua ja kotiin menemistä. Mutta sitten Iivari nukahti isin kantoliinaan ja päätimme vielä koittaa saaha Oulan nukkumana. Kello kävi jo uutta päivää kun itse pääsin nukkumaan.